Vertaistuen tarve perustuu ihmisen tarpeeseen saada ja antaa tukea,
vertailla omia kokemuksiaan ja omaa elämäntilannettaan. Vertaistuki
antaa tilaisuuden puntaroida, miten oma elämä ja voimavarat, sairaus ja
sen kanssa selviytyminen on samanlaista tai erilaista kuin jollakin
muulla vastaavassa asemassa.
Kun ihminen voi verrata omaa tilannettaan ja arvioida sitä muiden
samaa sairautta sairastavien tilanteeseen, se voi antaa motivaatiota ja
halua selviytyä tilanteesta. Arviointi auttaa ihmistä toimimaan oman
terveytensä hyväksi ja mahdollisesti hän kykenee sen seurauksena
säilyttämään paremmin tilanteen ja oman elämän hallinnan tunteen.
Ryhmä voi antaa jäsenelleen myös myönteisessä mielessä sosiaalista
painetta muuttaa omaa terveyskäyttäytymistään toimivampaan ja
edullisempaan suuntaan. Ryhmän tuella ihminen kenties alkaa toimia
terveellisemmin, välttää kuormitustekijöitä ja riskejä sairastua. Näin
ollen omat kyvyt ja hallintamahdollisuudet paranevat ja siten
terveyskäyttäytyminen on hyvinvointia tukevaa ja riskit altistua
sairastumiselle vähenevät.
Joskus monimuotoisten oireiden ja lääketieteellisten löydösten
puuttuessa esiin tuleva sairauden kyseenalaistaminen voi johtaa liian
vähäiseen sosiaaliseen tukeen läheisiltä, ystäviltä ja sukulaisilta.
Näin on usein fibromyalgiaa sairastavilla.
Heille voi olla tärkeää jakaa kokemuksiaan tukihenkilön kanssa, sillä
valitettavan usein läheiset, työtoverit ja jopa asiantuntijat
kyseenalaistavat heidän sairautensa. On hyvä voida pohtia toisen kanssa
sairauteen liittyviä ongelmia ja niistä selviytymistä.
(lähde: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=reu00322)
...........................................................................................................................................................................................................................................
Itselläni on henkilökohtaista kokemusta Menieren-taudista ja tekonivelleikkauksesta.
Jos haluat ottaa yhteyttä ja jakaa kokemuksia tai kysellä näistä asioista,
vastaan mielelläni.